tiistai 29. maaliskuuta 2011

Agilitya

Viime lauantaina vihdoin uskaltauduttiin starttaamaan Rukan kanssa ensimmäisissä virallisissa kisoissa. Oltiin Okk:lla kahdella Marjo Heinon radalla, yksi agirata ja yksi hypäri. Ja vielä kaiken muun jännityksen päälle meidän tietenkin arvottiin molempiin lähtöihin ensimmäisenä radalle.
Jännityksestä huolimatta homma meni kivasti: Ruka kyllä selkeästi oli ennen radalle menoa vaisumpi kuin normaalisti ja rauhoitteli minua, kun yllättäen ohjaajaa hiukan jännitti.
Ensin olleelta agiradalta tempaistiin kuitenkin sitten heti ekalta radalta meidän ensimmäinen nolla! Ajassa oli nopeampia ja sijoituttiin kolmannesta vajaan kymmenesosasekunnin tappiolla neljänneksi. Eihän sitä silti voi olla kuin tyytyväinen aloitukseen!
Hypärillä olikin sitten vaikeampi keppikulma, ja vaikka Ruka yleensä hakee kepit hyvin, niin minä onnistuin koheltamaan kepeillemenon niin, että Ruka ei mennyt koko kepeille vaan katseli kepeistä ohijuostessa minua, että minnehän koitan oikeen ohjata. Hypäriltä tulikin sitten noilta kepeiltä se yksi virhe eli tuloksena vitonen.
Nyt katsellaan innolla seuraavia kisoja, mihin sitä menisi, kun ohjaaja innostui kovasti kun uskaltautui vihdoin virallisille radoille.
Tässä vielä loppuun videot molemmilta radoilta: agirata ja hypäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti