maanantai 23. toukokuuta 2011

Agistartteja

Rukan kanssa käytiin taas starttaamassa kolme rataa, tällä kertaa 21.5. OKK:n, eli oman seuramme kisoissa. Kaksi radoista, agilityradat olivat englantilaisen Lee Gibsonin tuomaroimia, hyppyrata oli Eeva-Liisa Pohjasen tuomaroima.
Ekalta radalta Ruka tiputti ensimmäisen riman, muutan puhdas rata. Olisiko hypyn edessä oleva matto saanut Rukan hämääntymään ja ajoittamaan hypyn väärin, tiedä sitten. Tulokseksi radalta tuli kuitenkin 5 ja sij.1. :)

Toinen rata menikin sitten ihan pipariksi, kun olin alussa törmätä A-esteeseen, ja sen jälkeen meni pasmat vähän sekaisin ohjauksen suhteen. Tulokseksi tuolta radalta hylky.j.1.

Kolmannella radalla Ruka oli selkeästi jo päivän odottelusta väsynyt ja meno oli hidasta, puhdas rata kuitenkin tehtiin, mutta aikavirhettä tuli 0,74s. Tuloksena siis tuo 0,74 ja 1.sijoitus tältäkin radalta :)
Palkinnoiksi ykössijoista saatiin kaksi ilmaista starttia seuran kisoihin. Varmaan niitä päästään käyttämään sitten heinäkuun alussa seuraavissa kisoissa. Nyt tuleekin sitten kisataukoa, kun kesäkuussa ei ole täälläpäin kisoja tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti