maanantai 28. helmikuuta 2011

Kurkistelua

Täällä ruvetaa kovasti kurkkimaan, pennuilla nimittäin alkaa silmät aueta. Vähän vielä raollaan ovat, nurkista kiinni, mutta muutamassa päivässä on jo kunnolla auki. Huomenna pennuille tuleekin kaksi viikkoa täyteen. Silmien aukeamisen myötä maailma lähteekin pian laajenemaan.

Kaikki pennut painavat jo toista kiloa. Haparoivasti koitetaan jo saada jalkojakin alle, mutta vielä ei tasapaino ja voimat riitä pitämään jalkoja alla ja nurin muksahdellaan.

Laitetaan tähän pennuista vielä tänään otetut kuvat. Loput kuvat pennuista löytyy täältä. Pennuista toinen uroksista sekä sijoitusnarttu etsii vielä ikiomaa kotiaan.

Vaaleariistanarttu


Tummempiriistanarttu


Merkkariuros


Riistauros


Omien urosteni alue on myös laajentunut pentuhuoneen puolelle. Nyt pojat näkevät ensimmäistä kertaa nämä pennut. Aiemmin ovat saaneet huoneen ovelta kuunnella vaan ääniä, sillä laatikko ei näy ovelle. Rilla ottaa pentujen suhteen lunkisti, eikä pidä uroksia uhkana. Ihan pentulaatikolle asti ei silti vielä päästä, vaan huone on rajattu puoleen kompostiaidoilla ja aiemmin kuvissa näkyneellä korotettavalla portilla. Portti edelleen käytössä siis, jotta Rilla pääsee kulkemaan vapaasti pentujen puolelle, sekä muualle taloon.

Loppuun vielä yksi pennuista mieheni syliin nukahtaneena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti