torstai 11. elokuuta 2011

Pitkää ja lyhyttä tukkaa

Elikkäs nyt toukokuussa Rukalta ajeltiin turkki lyhyeksi. Aiemmin sitä on vaan saksittu lyhemmäksi, mutta nyt päätin koiran olon helpottamiseksi, että turkki ajetaan kokonaan alas kesäksi. Toukokuun lopussa siis kaverini tuli trimmivehkeiden kanssa kylään ja Rukalta ajettiin turkki kuuden millin sängelle. Rukalla ei ole ollut iho-ongelmia, ylipitkää takkuuntuvaa turkkia tms vaan turkki leikattiin ihan vaan koiran olon helpottamiseksi kesäkuumilla. Ruka on tuntunut itse myös olevan tyytyväinen lyhyempään turkkiin, eikä vaivautunut myöskään turkin häviämisestä mitenkään.
Nyt turkki on kasvanut melkoisen huimaa vauhtia takaisin, joten laitetaan vähän kuvapäivitystä.
Tässä Ruka normaalissa talviturkissaan toissatalvelta



Tässä Ruka turkin ajelun jälkeen, kuva Taru Vallius





Ja Ruka nyt kun ajelusta on kulunut reilu 2kk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti